Ajankohtaista

 

Etsin osa-aikaista työtä, jossa voin hyödyntää nykyistä osaamistani. Yhteydenotto joko lomakkeen kautta tai sähköpostitse etunimi.sukunimi gmailissa.

Kokeville.net Facebook -sivulle jaan sekä kirjoittamiani tekstejä että kirjoitan lyhyempiä näkökulmia ajankohtaisiin asioihin.

2 days ago

Kokeville.net
Tässä vaiheessa olen kiitollinen jokaisesta ylämäestä ja alamäestä, joita elämäni matkalle on mahtunut. Erityisen kiitollinen olen noista alamäistä, niin hölmöltä kuin se saattaa kuulostaakin. Ilman niitä en ymmärtäisi, mikä tässä systeemissä mättää. Miksi ihmisiä ei saada autettua, vaikka meillä on enemmän tietoa kuin koskaan, ja jopa enemmän resursseja kuin ennen 90-luvun lamaa.Odotan vielä sitä päivää, että ne, jotka näitä ihmisiä yrittävät auttaa, hiljentyisivät kuuntelemaan minua, ja tutkailemaan aidolla itsekriittisyydellä ja objektiivisuudella omaa toimintaansa. En minä syytä ketään, vaan kerron miksi tämä ei toimi. Ammattilaisten toimintatavoissa se suurin syy piilee. Kun ongelma on rakenteellinen, ei sitä korjata vahvistamalla toimimattomia rakenteita, eli palkkaamalla lisää henkilöitä työskentelemään toimimattomilla tavoilla, jotka organisaatiokulttuuri määrittää.Auttaako pahoinvointiin keskittyminen luomaan hyvinvointia? Vai opettaako se vain sanoittamaan pahoinvointia? Jos mietin muutaman vuoden takaista kuvaa, millaisena elämääni opin tulkitsemaan, miten siitä kertomaan, minkä koin elämässäni mainitsemisen arvoiseksi, niin se oli yksi pitkä epikriisi.Miksi tuollaiseen näkökulmaan opin? Yksinkertaisesti siksi, että sosiaalinen ympäristö, jossa elin, kattoi lähinnä palveluiden ammattihenkilöt ja "kohtalotoverit". Joka puolella pääasiallinen keskustelunaihe oli ongelmissa ja oireissa. Näin opin kiinnittämään vain diagnoosien kannalta keskeisiin asioihin huomiota, ja pitämään niitä merkityksellisinä asioina muille. Ne olivat asioita, joista olin oppinut muiden olleen kiinnostuneita.Tämä kaikki muuttui, kun elämääni ilmeistyi henkilö, joka ei ollutkaan kiinnostunut oireistani ja ongelmistani, vaan minusta itsestäni. Siitä mitä minä osaan, siitä millaista minun arkeni on. Näin huomioni alkoi kiinnittymään entistä enemmän niihin. Aloin oppimaan katsomaan itseäni ja elämääni toisesta näkökulmasta. Aloin hiljalleen hahmottamaan mitä kaikkea voin itse tehdä tilannettani edistääkseni, ja pala kerrallaan aloin huomata niiden vaikutuksen hyvinvointiini.Ennen tätä olin oppinut, että ongelmani ovat niin monimutkaisia, että niiden ratkomiseen tarvitaan vuosien erikoistuminen, ja keskeinen syy löytyy aivokemiani epätasapainosta. Tätä selittäviä tapahtumia etsittiin kaukaa menneisyydestä, eikä koskaan siitä, millaista elämäni sillä hetkellä oli. Kukaan ammattilainen ei koskaan ollut kiinnostunut siitä, millaista arkeni oli.Minäpä kerron. Melko tyypillinen päivä kulki niin, että herään, juon saavillisen kahvia, otan aamulääkkeet. Istun sohvalle lukemaan uutisia puhelimesta. Sen jälkee laitan puhelimen pois, mutta en keksi mitä voisin tehdä. Rahaa oli hyvin rajallisesti, joka oli merkittävä este kaikelle tekemiselle. Potilaan palkka (kuntoutustuki) ei ole kovin kaksinen summa. Kun en keksinyt tekemistä, mieleni alkoi kiinnittämään huomiota tuttuihin asioihin. Miltä nyt tuntuu? Mitä kolottaa? Kaatuvatko seinät päälleni?Opin tarkkailemaan kaikenlaisia tunnetiloja, jotka saattaisivat olla ammattilaisesta mielenkiintoisia. Olin oppinut ajattelemaan, että se auttaisi heitä poistamaan tuon pahan olon, jonka syy oli lopulta se, ettei minulla ollut potilaan elämän lisäksi juuri muuta henkilökohtaista elämää. Arkeni rakentui psykiatrian palveluiden ympärille.Miten päiväni tuosta eteni? Kävelin ympäri kämppää, istun yhä uudelleen sohvalle selaamaan jo moneen kertaan luettuja uutisia läpi, kun muutakaan tekemistä ei ollut. Turhautuminen oli suurta, häpeä koko elämäni tyhjyydestä valtaisa. Yhteiskunnallinen "funktioni" oli ongelma. Minä olin vain ongelma, jota ei saatu ratkaistua kaikesta antamastani pahoinvointia koskevasta tiedosta huolimatta.Elämäni rakentui diagnoosien ympärille, koska kaikessa sosiaalisessa kanssakäymisessä oireet ja ongelmat olivat kaiken keskiössä. Minulla olisi seuraavalla vastaanotolla jotain ammattilaisen silmissä mielenkiintoista kerrottavaa.Näin opin tulkitsemaan ja kuvaamaan elämääni yhtenä pitkänä epikriisinä, jota en voi tässä vaiheessa nimittää edes mustavalkoiseksi kuvaksi, sillä elämässäni on ollut niin paljon muutakin.Olisiko se lopulta niin kaukaa haettua, että loputon ongelmien ympärillä pyöriminen ei synnytäkään automaattisesti hyvinvointia..? ... See MoreSee Less
View on Facebook

4 days ago

Kokeville.net
Erästä tutkimusaineistoa käsitellessä kiinnitin huomiota ihmisten toistuviin kuvauksiin masennuksesta:"Ensin uuvuin, sitten masennuin". Jäin pohtimaan mikä näiden ero on. Lopputuloksena totesin, että uupumus muuttuu masennukseksi, kun apua haetaan lääkäristä ja lääkäri tekee diagnoosin. Tuossa vaiheessa ihmisen ymmärrys omasta tilanteesta ja kuormittavista tekijöistä hämärtyy. Kuten tässä syy-seuraus-suhde on helposti nähtävissä, mutta jos kysytään ihmiseltä itseltään, joka kertoo "ensin uupuneensa ja sitten masentuneensa" niin häntä vaivaa MASENNUS ja uupumus on vain "laukaissut" masennuksen.Kun masennusta diagnosoidaan, ihminen ohjataan kiinnittämään huomiota uupumuksen ilmenemiseen (mieti vaikkapa BDI-21 -testiä), ja näin alkuperäinen syy jää taka-alalle ja oleellisena näyttäytyy sen ilmeneminen. "En ollutkaan uupunut vaan olenkin masentunut".Tässä vaiheessa ihminen päätyy järjestelmän sisällä tiedon tuottajaksi, objektiksi nimeltä "potilas", jonka funktio on tuottaa sairausnarratiivia (potilaskertomus). Tälle uralle itsekin päädyin ja olen ymmärtänyt tämän mekanismin vasta siitä oravanpyörästä poispäästyäni. Koska henkilökohtainen elämäni oli muuten tyhjää, potilaan rooli oli sitäkin merkityksellisempi. Minun yhteiskunnallinen funktioni oli tuottaa sairausnarratiivia järjestelmän käyttöön.Tästä sairausnarratiivista sen verran, että aloitin kirjoittamaan noin 5-6 vuotta sitten tarinaa otsikolla "Miten minusta on tullut minä", ja tänä päivänä sitä katsoessa voin todeta, että opin kertomaan ja kuvaamaan elämääni juuri tuollaisena sairausnarratiivina, joka alkaa syntymästä, kattaa kaikki vastoinkäymiset ja epäonnistumiset, päätyen siten selittämään miten en nykyhetkessä kokenut voivani pärjätä ilman palveluita tai lääkkeitä.Syyn tulkitsin silloin olevan se, etten saanut hoitoa ajoissa, mutta tässä vaiheessa ajatellen syy on ollut siinä, että järjestelmä ei ollut kiinnostunut arjestani ja elämästäni sairausnarratiivin ulkopuolella, jonka vuoksi ei voitu ymmärtää, ettei minulla ollut muuta elämää. Hoito siis piti minua sen vuoksi sairaana, niin ristiriitaisen kuuloista kuin se onkaan.Tämän vuoksi oleellista onkin erityisen tärkeää tutustua ihmiseen eikä ongelmaan. Ihminen ei vastaanotoilla kerro sellaista, minkä ei koe olevan oleellista, ammattilaisesta kiinnostavaa tai merkityksellistä. Tämä ei onnistu potilas-hoitaja tmv. roolijaosta käsin. Tarvitaan henkilö, jolla ei ole autettavan silmissä selkeää toimenkuvaa, tuon henkilön tulee osoittaa olevansa kiinnostunut ihmisestä itsestään, kohdata tämä neutraalissa ympäristössä, ja osoittaa autettavalle olevansa ihminen eikä ammattilainen.En usko olevani ainoa, mutta veikkaan harvan päässeen vastaavasta oravanpyörästä pois. ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 month ago

Kokeville.net
Jaan yhden blogiini tulleen kommentin:---Hei,Kiitokset oivaltavasta tekstistäsi. Itselläni on hyvin samankaltaisia kokemuksia psykiatrialta. Olen tätä erikoisalaa seurannut ammattilaisena, omaisena ja lopulta potilaana. Kokemukseni on se, että tämän erikoisalan lonkeroihin joutuminen harvoin johtaa toipumiseen. Päinvastoin. Kun potilas/asiakas määritellään jatkuvasti "vajavuusperiaatteiden" mukaan, niin se on omiaan ylläpitämään olemassaolevaa järjestelmää ja potilas jää kiertämään loputonta palvelupolku-labyrinttia.. Kallista ja tehotonta touhua. Olisi mielenkiintoista kuulla lisää siitä, miten lopulta onnistuit tempaisemaan itsesi irti psykiatrian labyrintista. 14 vuotta palvelujärjestelmässä on valtavan pitkä aika ja monihan sinne tosiaan jää loppuelämäksi.Ovatko mielenterveysongelmat lisääntyneet? Vai onko kyse siitä, että kaikenlaisista tunteiden tuntemisista tehdään sairauksia, joille pitää löytää lääkitys ja "hoitopolku"? Viittaan masennus-, käytöshäiriö- yms. diagnooseihin. Nykypäivänä tuohon myllyyn joutuu moni jo lapsena. Ei sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia ratkota psykiatrian keinoin.Kysynkin, onko psykiatria tullut tiensä päähän?---Lämmin kiitos kommentoijalle. 🙂 ... See MoreSee Less
View on Facebook