Diagnoosina köyhyys

Tällä hetkellä tulee mieleen viime vuodet elämästäni. Viime viikkoina on nimittäin ilmaantunut lievää väsymystä ja alakuloisuutta. Olen miettinyt mistä tämä oikein johtuu. Onko kyse syksyn saapumisesta? En tässä vaiheessa sanoisi niinkään, sillä asialle on olemassa yksinkertainen selitys arkisten elämän keskeltä.

Viime kevät oli toivoa täynnä - voin paremmin kuin koskaan. Tulevaisuus näytti valoisalta. Pääsin työkokeiluun, ja jatkoin töitä palkkatuella. Ympärillä oli uusi yhteisö, jossa en ollut alempiarvoinen kuntoutuja - tai potilas - vaan työntekijä muiden joukossa. Taloudellinen tilanne kulki parempaan päin. Sain rästissä olleet laskutkin maksettua. En kokenut itseäni rasitteeksi ja turhakkeeksi, vaan hyödylliseksi osaksi työpaikkani koneistoa.

Mikä nyt on muuttunut? Määräaikainen työsopimukseni loppuu marraskuun puolivälissä, joka luo epävarmuutta. Lisäksi vaimoni työt loppuivat heinäkuun puolivälissä. Palkkaa tuli vielä heinä-elokuun vaihteessa lomarahoineen. Viime viikot on menty hyvin tiukalla budjetilla, koska jäljellä on yksi palkka kahden sijaan. Olen huomannut raha-asioiden pyörivän mielessäni pitkin päivää. Kaupassa käynti ahdistaa, kun joutuu hintoja katsellessa pohtimaan paljonko tilille jää rahaa jos jotain ostan. Olen uudelleen tilanteessa, jossa mietin jokaisen hintalapun kohdalla: "Onko tämä pakollinen?".

Tämän pohjalta aloin muistelemaan elämääni vuosien varrelta. Epäonnistuneen liiketoiminnan seurauksena alkanut velkakierre alkoi 18-vuotiaana. Tulin silloin huijatuksi, ja menetin ennakkoon maksetut rahat. Velka oli minulle keino välttää läjä petossyytteitä. Tuon jälkeen elelin varsin huolettomasti. Otin reilusti velkaa, koska olin jo valmiiksi "menettänyt kaiken". Silloin voin kuitenkin (olosuhteet huomioon ottaen) psyykkisesti paremmin.

Minulla oli silloin hälläväliä asenne velkaa kohtaan. Tilanne näytti niin epätoivoiselta, ettei siitä ollut kuitenkaan ulospääsyä. Toimeentulotuki, ja satoja euroja laskuja kuukaudessa... Tämä holtiton velan ottaminen tulkittiin tuolloin psykiatrian polilla oireeksi. En tunnistanut itsessäni maniaa, joten tähän ei alettu puuttumaan sen enempää.

Hetken kuluttua rahahanat luonnollisesti sulkeutuivat. En muista tarkalleen milloin mieliala alkoi laskea, mutta tuo taite tuntuisi jälkikäteen ajatellen loogiselta. Osasin kuvata oireen, joka oli sopusoinnussa psykiatrisen historiani kanssa, ja täten syyn selvittely nähtiin ilmeisesti tarpeettomana. Minulle kirjoitettiin sairaslomaa, ja myöhemmin kuntoutustukea. Tämä luonnollisesti ylläpiti elämää varjostavaa niukkuutta, ja sen aiheuttamaa jatkuvaa stressiä. Samalla pysyin tiukasti psykiatrian poliklinikan alaisuudessa, ja sen oli mahdollista säilyttää asemansa sosiaalisena elämänäni.

En ole osannut yhdistää rahattomuutta ja mielialaa toisiinsa, koska minulla ei ole ollut tilannetta johon verrata. Nyt se mahdollistui, kun pääsin hetken aikaa kokemaan millaista on elää kahdella palkalla, ja näkemään eron yhden ja kahden palkan välillä. Olen aiemmin elänyt joko velalla, toimeentulotuella, sairauspäivärahalla, tai kuntoutustuella. Sairaslomalla / kuntoutustuella toimeentuloksi määräytyy tietenkin sosiaaliturva, joka johtaa taloudelliseen kitumiseen, joka puolestaan vaikuttaa mielialaan, jonka vuoksi sairasloma on alkujaan kirjoitettu.

Kolme vuotta sitten minua aiottiin kirjoittaa sairaseläkkeelle. Olisiko tuolloin osittainen diagnoosi sairaseläkkeen kirjoittamiseen ollut "F43.12345 - Köyhyys"?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *