Ensin lääke, sitten tuki..? Miksei toisinpäin?

Poikani on syntynyt aivan vuoden lopussa. Hän on luonnollisesti hieman ikätovereitaan jäljessä esimerkiksi keskittymiskyvyn kanssa. Tästä syystä hänet lähetettiin ADHD-tutkimuksiin.

Tutkimuksissa todettiin ADD-tyyppisiä piirteitä. Millaisia tukitoimia tähän sitten tarjottiin? Psykiatrin vastaus oli yksiselitteinen. "Aloitetaan metyylifenidaattihoito, ja jos se ei riitä, niin mietitään muita tukitoimia." Emme tähän suostuneet, koska mielestäni ensisijaisesti pulma pitäisi pyrkiä ratkaisemaan ilman lääkkeitä.

Hoitomuodot näyttävät siltä, että pyritään menemään siitä, mistä aita on matalin - lääkehoidot. Psykiatri perusteli useaan otteeseen lääkehoitoa, ja lopuksi kehotti vielä miettimään vakavasti.

Koulussa tähän kehitettiin ratkaisuksi luokan perälle sermillä erotettu "sviitti", jonne poika sai mennä tekemään koulutehtäviä, ja lisäksi oli mahdollisuus saada kuulosuojaimet viemään ääniärsykkeitä pois. Ongelma ratkesi näin, ja pidempääkin keskittymistä vaativat tehtävät ovat onnistuneet hyvin.

Otan toisen esimerkin masennuslääkkeistä. Miksi aikuisen masennusta ei monesti edes yritetä hoitaa lääkkeittä? Olen kuullut, että esimerkiksi mukavien muistojenkin ajattelu lisää serotoniinin määrää aivoissa?

Masennuksessa mielestäni oleellinen kysymys keskittyy arjen haittoihin, ja arjessa pärjäämiseen. Näihin ei kuitenkaan juuri paneuduta. Psykiatria keskittyy ongelman nimeämiseen ja lääkitsemiseen, mutta unohdetaan ihmisen elämässä olevan muutakin.

15-45min vastaanottoajalla tuskin pystyy kertomaan kattavasti arjestaan kokonaisuutena, vaikka kuinka pätevä lääkäri olisikin kyselemässä. Se on kuitenkin jokaisella vastaanotolla hieman erilainen, koska elämä ei ole tasapaksua - edes masentuneella. Voisin väittää terveen ihmisen elämän olevan tasapaksumpaa kuin masentuneella, koska elämässä on olemassa säännöllisyys, joka masennuksen myötä herkästi katoaa.

Ollaanko päädytty tilanteeseen, jossa ihmisiä jopa painostetaan hyvinvoinnin ulkoistamiseen lääkeyhtiöille, ja lääkeyhtiöiden teettämien tutkimusten kyseenalaistaminen on tuomittava teko? Hallitsevatko lääkeyhtiöt hyvinvointiamme, vai olemmeko siitä itse vastuussa?

Uskaltaisiko joku kokeilla masennuksen hoitoa arjessa pärjäämisen tukemisessa, placebolla, kokkikoululla, personal trainerilla, ja mieluisan työpaikan luomisella?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *