Kouluvalmentaja!!!

Luin Ylen artikkelin Lapuan kouluvalmentajien palkkaamisesta. Tämä herätti muistoja vuosien takaa. Kumpa tuo olisi keksitty jo silloin.

Muistellessa omaa yläasteaikaani, sen ajan 'kouluvalmentajaksi' minulle päätyi paikallisen perheneuvolan psykologi. Hänestä tuli henkilö, jolle kerroin murheistani. Minulle olisi riittänyt, että joku luotettavaksi koettava aikuinen olisi kuunnellut, ja auttanut keksimään ratkaisuja tuolloisiin haasteisiin.

Kokonaisuutta ajatellen; en puhunut vanhempieni kanssa juurikaan teini-iän kapinan keskellä. Kavereiden kanssa puhuttiin asioista, joita kavereiden kanssa nyt yleensä puhutaan. Koulussa olin opettajille suuta soittava häirikkö. Neljäs taho, jonka kanssa keskustelin, oli hoitotaho. Elämääni syntyi tuolloin erillinen lisäosa.

Opin puhumaan kodin, koulun, ja kavereiden ulkopuoliselle aikuiselle oireistani, ja ongelmistani. Tämä heijastui elämääni vuosikymmenen jälkeenkin, kunnes löysin jonkun muun luotettavan aikuisen kenelle puhua, ja jonka kanssa miettiä ratkaisuja arkeni haasteisiin. Jos tuohon aikaan olisi ollut kouluvalmentajia, sellainen olisi ollut minulle täsmällinen tuki.

En ollut psykologilla se kovakuorinen kapinallinen, vaan mielialaongelmista kärsivä teini-ikäinen poika. Se oli koulusta, kodista, ja kavereista erillinen Ville. Ratkaisu olisi ollut hyvä löytää koulun sisältä, jotta en olisi saanut osakseni uutta normaalielämästä poikkeavaa roolia.

Tuolloin ei ollut kouluvalmentajia, eikä tilanteeseen osattu puuttua ennen häiriköinnin alkamista. Ymmärrän tilanteen olleen koululle haastava, kun tilanne pääsi kehittymään niin pitkälle, ettei koululla ollut enää kykyä sitä ratkaista.

Myöhemmin 18 vuotta täytettyäni elämästäni karsiutui kertaheitolla koulu, kaverit, ja perhe. Jäljelle jäi vain tyttöystävä, ja psykiatrian poliklinikka. Jumiuduin kotiin pelaamaan tietokoneella, kun ei ollut syytä käydä kauppaa ja apteekkia pidemmällä. Tuolloinen tyttöystäväni päätyi samalla vastaavaan tilanteeseen, mutta ilman psykiatrian poliklinikkaa.

Kouluvalmentajassa pidän tärkeänä lapsuuden nivelvaiheissa mukana olemista. Tuolloin ala- ja yläasteella olisi jokin yhdistävä tekijä, eikä yläaste olisi välttämättä niin pelottava uusi maailma. Ala-asteella oppilaat tutustuisivat kouluvalmentajaan, ja jos yläasteella alkaa ilmetä ongelmia, olisi tämä vanha tuttu aikuinen tukemassa tarpeen mukaan.

Toisena tärkeänä asiana voisin mainita sen, että kouluvalmentajan tehtävälle olisi hyvä olla myös jatkumo kulkemaan tarvittaessa aina aikuistumiseen saakka, tuomaan riittävät eväät itsenäiseen elämään. Toki vastaavaa tukea saattaa tarvita vielä täysi-ikäisyyden jälkeenkin, mutta opintojen tukeminen on sitäkin tärkeämpää, ja ennaltaehkäisee mahdollisia ongelmia.

Joka tapauksessa tämä ansaitsee minulta hatun noston uusien käytäntöjen rohkeasta kokeilemisesta, jotka tukevat kasvavan lapsen hyvinvointia pitkällä tähtäimellä. Ongelmat pitää pyrkiä ratkomaan siellä, missä ne ilmenevätkään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *