Pakotetaanko itseohjautuvuuteen?

Itseohjautuvuuden korostaminen peruskouluissa herättää huolta monessa suunnassa. Viittaan Ylen uutisointeihin Liikaa vastuuta liian varhain? ja Koulu aloitti huippumodernin opetuksen, jossa opettajat päivystävät "torilla" ja lapset opiskelevat yksin. Omaan silmääni nämä käytännöt näyttävät siltä, että soudetaan keskelle järveä, heitetään lapsi veteen ja huudetaan: "Opettele uimaan!". Tällä käytännöllä pyritään kohti itseohjautuvuutta, mutta toteutetaanko tämä nyt oikealla tapaa? Jos et pärjää, niin täytyy hankkia koulun ulkopuolista apua.

Onko hyvä antaa lapselle kertaheitolla näin paljon vastuuta? Olen kuullut, että lapselle suuren vastuun ja sen luoman stressin kantaminen ei ole hyvä asia. Toki on myös rohkeaa kokeilla uusia opetuskäytäntöjä, mutta jos se johtaa lisääntyviin koulunkäyntivaikeuksiin, niin suunta ei ole paras mahdollinen. Kaikki eivät kehity samaa tahtia. Kuljetaan kohti mekaanista opetusta, jossa kaikkien pitää sopia samaan muottiin tai hakea apua siihen sovittamiseen.

Mitä sitten heille tapahtuu, joiden kasvu ja kehitys jää jälkeen? Suunta on erikoissairaanhoito, kuten uutisoinnissa kerrottiin. 66 000 lähetettä vuodessa..? "Nämä lapset ovat niitä, jotka ovat aiemmin selviytyneet ilman tarvetta lastenpsykiatriselle erikoissairaanhoidolle." Siirretäänkö koulusta vastuu lapsen oppimisesta erikoissairaanhoidolle? Jos tarvitsee lähtökohtaisesti enemmän tukea opiskeluun - esimerkiksi NEPSY-haasteiden vuoksi - niin tilanne avoimessa kouluympäristössä muuttuu todella haastavaksi. Erikoissairaanhoidon osuus lapsen pärjäämisestä normaalissa ympäristössä kasvaa tilanteissa, joissa ei välttämättä edes tarvittaisi erikoissairaanhoitoa. Lähtökohdat opiskeluun heikkenevät, ja tuen tarve myöhemmässä vaiheessa moninkertaistuu.

Erikoissairaanhoito voi auttaa, mutta lähtökohtaisesti pitäisi pyrkiä pärjäämään ilman. Se on kuitenkin mahdollista. Esimerkiksi poikani luokan perälle tehtiin sermillä erotettu tila - "sviitti" - jossa voi tehdä tarkempaa keskittymistä vaativia tehtäviä. On toiminut ihan hyvin. Käden ulottuvilla oleva aikuisen tuki ja -ohjaus ovat äärimmäisen tarpeellisia ainakin oman poikani kohdalla. Avoin kouluympäristö kuulostaisi katastrofaaliselta.

Miten jatkuva jälkeen jääminen koulunkäynnissä vaikuttaa tulevaisuudessa? Näkyyköhän koulupudokkaiden määrässä tai syrjäytymistilastoissa yleensä? Lisääntyvätkö psykiatriset ongelmat? Mitä aiheutuneiden ongelmien korjaaminen maksaa? Nämä ovat mielestäni hyviä kysymyksiä. Kokemus koulunkäynnin ikävyydestä ja turhautumisesta vaikuttavat aina tulevaan. Pidän myös mahdollisena arjen hajoamista koulunkäynnin luoman struktuurin puutteen vuoksi. Sillä taas on vielä kauaskantoisempia vaikutuksia, eikä palvelujärjestelmässä ole ainakaan tässä vaiheessa täsmällistä ratkaisua tähän. On tulkinnanvaraisia tukihenkilömalleja, jotka ovat kuitenkin itse tukihenkilön oman näkemyksen varassa.

Jos tähän suuntaan jatkossa kuljetaan, niin ainakin olisi järkevää palkata kouluihin paljon kouluvalmentajia ja koulunkäynnin ohjaajia. Nämä auttaisivat pärjäämään normaalissa ympäristössä, eikä pärjäämisen mahdollistaminen jäisi psykiatristen hoitojen varaan. Koulun pitäisi tukea lapsen kasvua ja kehitystä, eikä luoda ympäristöä jossa vain pitää oppia pärjäämään - vaikka lääkkeiden avulla.

On hyvä tukea itseohjautuvuutta. Se on tärkeä asia. Yksilöllistä kasvua on silti hankala tukea ympäristöä muuttamalla. Kaikki eivät yksinkertaisesti ole yhtä sopeutumiskykyisiä, ja osalla on vahva ulkoa ohjautuvuus - kuten minulla. NEPSY-piirteisten lasten valmiiksi haasteellisen tilanteen hankaloituminen vaikuttaa myös muihin. Lisääntyvät häiriöt käytöksessä eivät tue muiden oppilaiden tilannetta. Mitä heille sitten käy?

Jos järjestely saa kritiikkiä monesta suunnasta, lapset siirretään "vanhanaikaisiin kouluihin" parempien arvosanojen toivossa, vanhemmat ovat huolissaan jne, niin tässä vaiheessa voisi olla järkevää miettiä ratkaisua uudelleen. Jos tilanne muuttuu sellaiseksi, että koulussa pärjääminen asettuu vaaraan opetussuunnitelman ja koulujärjestelyn vuoksi, niin otetaanko tässä huomioon lapsen etu?

Jos osalle ratkaisu toimii, heillä on hyvät eväät jatko-opintoihin. Ne joille se ei toimi, päätyvät entistä huonompaan asemaan. Hyvin menestyvät tuovat verotuloja, mutta huonommin menestyvien määrän kasvaessa a. ongelmia korjaavat toimenpiteet maksavat yksilötasollakin enemmän ja b. autettavia saapuu jonoon entistä enemmän. Erikoissairaanhoidon kuorma kasvaa, koulunkäynnin- ja oppimisen haasteet lisääntyvät ja eriarvoisuus kasvaa.

Mielenkiinnolla odotan, että järjestetäänkö tarvittava ja riittävä tuki sitä tarvitseville. Se selviää aikanaan, mutta toistaiseksi olen huolissani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *