Palautetta 1000 mielen suunnitelmasta

Olen keskustellut nuorten kanssa 1000 mielen suunnitelmasta, ja kertonut kokemustani hoidosta yleisesti. Tähän koostan joitakin kommentteja, joita olen saanut.

 

Kommentti blogista
”Sanoisin että suurinosa ihmisistä voi samaistua sun teksteihin, vaikkei olisikaan omaa kokemusta mt-hoidosta. Niin paljon niistä asioista on "supistu" tai kerrottu järkyttyneenä läheisille lääkärikäynnin jälkeen. Ja kaikki tuntee jonkun, jolla on ollut mielenterveysongelmia (ja mielenterveyshoito-ongelmia).”

Mitä mieltä 1000 mielen suunnitelmasta yleisesti?
”Todella hyvä ja hyödyllinen juttu, varmasti tulee saamaan huomiota,
osallistujia, kannattajia ja hyötyä, kunhan pääsee kunnolla lähtemään
käyntiin!

(Kerroin jatkokehittelystä mm. verkkokurssien muodossa)
Olisi ihan järjettömän siistiä, jos joskus tulevaisuudessa heti
mielenterveyspalveluihin asiakkaaksi päätyneet (ja myös hoidossa
pidempään olleet) saisivat hoitotaholta ohjeeksi tutustua 1000 mielen
suunnitelmaan ja osallistua tälle peruskurssille! Siis ihan tieto siitä,
millainen hoitosuunnitelman pitäisi olla ja siitä, että mitkä on hyödyt,
kun hoito suunnitellaan oikeasti yksilölle merkittäväksi ja ylipäänsä
suunnitellaan, auttaa ihan varmasti. Tämä siis sitten kun nuo hoitavat
tahot on saatu ynmärtämään tämä ja yhteistyö onnistuu..”

Miten tätä voisi kehittää?
”Mulle tuli mieleen, että semmoinen pohdiskeleva teksti tän 1000 mielen
suunnitelmaa hyödyistä monilta eri kannoilta ajateltuna voisi olla kiva.
-Vertaistuellinen, kun lukee jonkun toisen kokemuksia(mikä merkitys jo
sillä oli, kun luin sun suunnitelmaa ja sitten sun omia pohdintoja,
mielessä pyöriviä kysymyksiä, tukihenkilön merkitystä ja sitä miten
lääkäri suhtautui. Voimaannuttava. Samaistuva. Rohkaiseva. Jne.)
-Terapeuttinen, kun kirjoittaa omista kokemuksistaan (mikä merkitys
sulle on ollut siinä kun oot kirjoittanut? Mulle oli itseluottamusta
kasvattava kokemus kun luin kannasta mun hoitosuunnitelmat ja kirjoitin
omaehtoisen kuntoutumissuunnitelman, voisin vielä kirjoittaa siitä miten
oon kokenut psyk. sairaanhoidon ja suunnitelmien merkityksettömyyden,
kunhan mieli sallii, tällä hetkellä on "kirjoituslukko" aivoissa päällä
sen suhteen, koska oon vasta herännyt tähän mt-hoidon
sisällön pohtimiseen. Merkitys kirjoitukselle on varmasti taas oivaltava,
voimaannuttava, ehkä vähän kipeä mutta parantavasti, eli
terapeuttinen).
-Mikä merkitys omalle hoidolle voi tulla, kun oivaltaa eri asioita, kun
hoksaa oman oikeuden ja tarpeen ottaa vastuuta omasta hoidosta, sen
suunnitelmallisuudesta ja elämästä/arjesta? (Itse ainakin olen vain
tuudittautunut siihen, että nyt vähitellen paranen kun olen hoidossa.
Enkä parane, kun minua ei ole autettu niin kuin olisin tarvinnut, sillä
en ole ottanut itse vastuuta. Se on väärin, että ammattilaiset eivät
osaa auttaa, mutta on sekin, että en ole täysin ymmärtänyt omaa
merkitystäni omassa elämässäni, omaa asiantuntijuuttani.)
-Löytyykö jotain näkökantaa, joka näkisi jotain epähyödyllistä? (Mulle
ei nyt tule mieleen mitään, mutta joku voisi löytää)
-Erilaisia näkökulmia hyödyistä löytyy varmasti paljon”

 

Mitä mieltä 1000 mielen suunnitelmasta?
”Tässä projektissa on ihan älyttömästi potentiaalia ja monipuolisesti
hyötyä joka suuntaan, sekä meille kokeville (mun puoliso oli ilahtunut
blogin nimen nokkeluudesta) että ammattilaisille.

Nuo suunnitelmat kyllä tosiaankin ovat huvittavia, mutta sitten taas
niin surullisia. Niistä herää todella suuri ärtymys siitä, että miten
paskaa ne on. Ja ymmärtää siis niiden puutteellisuuden, vaikkei olekkaan
erikseen kerrottu, mitkä ihmisten kokemukset niistä on.”

Palautetta 1000 mielen suunnitelmaan tutustuneelta
"Moi, oon tässä monta tuntia lukenut noita sivuston tekstejä + omia potilaskertomuksia ja tämän suuren turhautumisen jälkeen haluan ainakin itse olla mukana siinä, että asioihin tulisi muutosta. Oon ollu potilaana useita vuosia ja mulla suurimmassa osassa kertomuksista ei ole koko suunnitelmaa. Joskus kysyin, että miksi hoitajan käynneistä ei lue omakannassa mitään niin kuulemma vaan lääkärin kirjoittamat kertomukset näkyy potilaalle. Onks se siis ihan oikea juttu, että psyk sairaanhoitajan kertomukset ei näy potilaalle? Lääkärin tapaamisia on vuodessa 2-4 eli hirveän montaa suunnitelmaa siinä ei tule.

Oon vuosia syyttänyt itteäni siitä, etten oo päässyt elämässä eteenpäin vaan oon junnannut paikoillaan, mutta tässähän on selkeä syy sille, että miksi niin on tapahtunut. Mitään suunnitelmaa ei ole ikinä ollut mun kuntoutumiselle ja olen vaan pyörinyt tapaamisesta toiseen ilman mitään päämäärää. Sanotaan aina vaan samat asiat ja tilanne ei muutu millään tavalla. Joo, se päämäärä on ollut työkykyiseksi pääseminen, mutta se on ollut alusta lähtien ihan liian kaukainen tavoite, eikä mitään konkreettistä suunnitelmaa sen toteutumiselle ole ollut.
Silloin, kun olin vielä opiskelukykyinen, niin silloin ei ainakaan ollut mitään päämäärää, kävin vaan tapaamisissa ja vastasin kysymyksiin ja lähdin sieltä saman olotilan kanssa kuin tullessa.

Siitä, että kävit puhumassa on ollut mulle jo tässä kohtaa aika iso apu kun oon pystynyt ajattelemaan asioita ihan eri tavalla ja saanut paljon uusia näkemyksiä asioihin.
Mä en vaan tiedä, että millä tavalla mä pystyn nyt osallistumaan 1000 mielen suunnitelmaan, kun mulla noita suunnitelmia on huonosti saatavilla.”

Mitä mieltä 1000 mielen suunnitelmasta?
”Tuo sun idea kuulostaa hyvältä, mutta tarvitsen aika paljon aikaa sen toteuttamiseen kun ei ihan voimavarat riitä tällä hetkellä. Odotan päätöstä kuntoutustuen jatkumisesta ja se stressaa niin paljon et voimavarat on olemattomat. Ja mietin, että millaisella aikavälillä ottaisin nuo suunnitelmat. 6kk kuulostaa liian vähältä ja jopa vuosikin kuulostaa. Merkittävimmät hetket mun kuntoutumisessa on olleet se, kun siirryin nuorisopsykiatriasta aikuispsykiatriaan ja suunnitelmassa luki vaan ”aletaan hoitaa potilasta aikuispsykiatriassa” ja lääkityksestä. Ja sitten se, kun vaihdoin poliklinikkaa oma-aloitteisesti huonojen lääkärien ja hoitajien takia. Silloinkaan ei ollut mitään konkreettista suunnitelmaa. Ja kun menin osastohoitoon todella huonon voinnin takia ja sieltä kotiutuessa suunnitelmassa luki lääkitys ja ”potilas jatkaa tapaamisia polikliniikalla”. Ei mitään suunnitelmaa siitä, että miten selviän siitä eteenpäin ja miten estetään se, etten päädy takaisin osastolle.”

 

Palautetta 1000 mielen suunnitelmasta
”Kiinnostuin tarkastelemaan potilastietojani Villen kerrottua THL:n hoitosuunnitelmasta. Ensimmäinen havainto oli se, että potilastiedoistani ei löytynyt seuraavaa aikaa tai lääkitysmuutosta kummempaa hoitosuunnitelmaa. Ymmärsin vasta tietojen tutkimisen jälkeen olleeni yli 10 vuotta psykiatrisena potilaana ilman asianmukaisesti laadittua hoitosuunnitelmaa.
Olin jo aikaisemmin havainnut hoidossani suunnitelmallisuuden puutetta ja se oli päämäärätöntä ajelehtimista lääkitysmuutoksesta ja vastaanottoajasta toiseen. Hoitosuunnitelman konkreettinen puute realisoi tämän syntyneen käsityksen. Hakeuduin ensimmäisen kerran hoitoon alaikäisenä, jossa diagnoosin määritti terveyskeskuslääkäri. Siitä lähtien minä ja vanhempani olimme epätietoisia siitä, mitä hoidolla haetaan ja mihin se tähtää.
Hoitavat työntekijät olivat kiinnostuneita oirekuvasta, mutta eivät riittävän kattavasti arjen sujumisesta. Käynnit lääkärillä ja keskusteluissa tai terapiassa olivat täysin toisistaan erillisiä tapahtumia, joilla ei ollut yhteyttä keskenään. Lisäksi minulla on myös fyysinen sairaus, joka olisi pitänyt huomioida hoidossa ja sen tavoitteissa, mutta niin ei käynyt. Hoidossa keskityttiin oireisiin ja niiden lääkitsemiseen, mutta ei tilanteen kokonaiskuvaan. Olin nuori ihminen, jonka opiskelut olivat keskeytyneet ja arki oli pirstaloitunut hoidon myötä.
Hoidon aikana ei juurikaan luotu tulevaisuuden suunnitelmia ja mietitty sitä, miten päämäärät saavutetaan. Hoitavat työntekijät enemmänkin jarruttivat ajatuksia opiskeluista ja ns. normaalista elämästä. He totesivat usein, että sellaisen aika ei ole nyt. Koska sellaisen aika olisi edes voinut olla, jos mitkään toimenpiteet eivät tähdänneet siihen?
Merkittävä osuus työ- ja opiskelukyvyttömyyden pitkittymisestä johtuu siitä, että potilaan hoidolla ei ole suuntaa. Suuntaa ei ole lääkitysmuutos tai seuraava käynti, vaan suuntana täytyy olla tulevaisuudessa oleva kiintopiste, johon potilas tähtää ja jonka saavuttamiseksi potilas luo suunnitelman yhdessä terveydenhuollon kanssa ja pitää siitä kiinni.
Sain itse yhdessä muiden sairauksien kanssa pysyvän työkyvyttömyyseläkkeen, mutta se ei ehkä olisi ollut välttämätöntä, jos hoidon suunnitelmallisuuteen olisi kiinnitetty huomiota heti alkumetreistä lähtien. Opiskelen tällä hetkellä ja pyrin saavuttamaan elämässäni niitä asioita, jotka jäivät toteutumatta saamani hoidon aikana. Toisenlaisen lähestymistavan avulla en olisi kuluttanut näin pitkää aikaa pelkkänä potilaana olemiseen, joka on yhteiskunnalle erittäin kallista ja vaikutti käsitykseen omasta itsestäni. Olin pelkkä potilas, jonka elämässä ei diagnoosin myötä edes kuulunut olla mitään normaalia.”

 

Mitä itse ajattelen?

Näissä kommenteissa kiteytyy eri muodoissa keskeisiä ongelmia hoidossa. Olen kertonut kirjoittamassani blogissa, ettei hoitotaholle tai muullekaan auttavalle taholle uskalleta kertoa tyytymättömyydestä hoitoonsa. Pelätään "hankalan asiakkaan leimaa". Itse kutsun tätä "nyökyttelijäasiakkuudeksi", eli tyydyn siihen mitä saan, en vaadi mitään, enkä ole itselleni tai muille haitaksi.

Suunnitelmallisuus on kaiken a ja o. Kun potilas / asiakas ymmärtää oman roolinsa suunnitelman toteutumisessa, ja näkee suunnitelman edistävän hänen omia tavoitteitaan, on hoitoon sitoutuminen parempaa sekä näin ollen hoitokin tuloksekkaampaa. Oleellista on miettiä käytännön askelia ihmisen omasta arjesta käsin kohti yhteistä tavoitetta.

Motivaation ylläpitäminen ei onnistu niin, että ammattilainen nyökyttelee ja yhtyy harmittelemaan kaatumisia, vaan muistuttamalla siitä mikä on mennyt hyvin ja kannustamaan eteenpäin, vaikka sitten jollain toisella tapaa. Keskeistä on kääntää katse (sopivan lähelle) kohti tulevaa. Aina ei voi onnistua, mutta aina löytyy vaihtoehtoja, joissa onnistuminen on todennäköisempää. Kaikki kaatuvat joskus, mutta se ei tarkoita etteikö olisi mahdollista nousta ylös ja yrittää uudelleen. On hyvä muistaa, että aina on jotain mitä on mahdollista tehdä käytössä olevien voimavarojen puitteissa. Joskus se on isompi, joskus pienempi asia, mutta aina löytyy jotain. Pienikin asia vie enemmän kohti tavoitetta kuin tekemättömyys. Ei pään tarvitse olla kunnossa, jotta voi jotain tehdä. Itselleni se oli tekeminen, joka sen pään lopulta sai kuntoon.

Joka tapauksessa... Osaan samaistua käytännössä jokaiseen saamaani kommenttiin, ja siksi uskon yhä vahvemmin tämän olevan luultua yleisempi ongelma. Ihmiset eivät tiedä, saatika uskalla epäkohdista kertoa. Hoidon suunnitelmallisuus ei nähtävästi useinkaan palvele potilasta itseään tavalla, jolla sen kuuluisi toimia. Rittävä suunnitelma ei ole ammattilaisen järjestämä seurantakäynti, eikä toipumista voida laskea lääkitysmuutoksen varaan. Näitä hoitoja joskus toki tarvitaan, mutta pointtini onkin se, etteivät ne yksin riitä. Tarvitaan lisäksi arjen rakentamista, voimavarojen kautta tukemista, suunnitelmallisuutta tuettavan tavoitteiden ja toiveiden mukaan.

1000 mielen suunnitelman jatkokehittelyä olen tehnyt mm. verkkokursseja suunnittelemalla. Näitä olen miettinyt 1. peruskurssi, joka antaa riittävän tiedon hoidon suunnitelmallisuuden tarkasteluun, 2. tutor-kurssi, jonka käytyä osaa auttaa suunnitelmallisuuden ja kokemuksen sanoittamisessa, 3. arkivalmennuskurssi, jonka käytyä pystyy toimimaan arkivalmentajana kuntoutuvalle.

1000 mielen suunnitelmaa antaa vertaistukea, auttaa sanoittamaan tuen tarvetta, neuvoo ja opastaa arjen rakentamisessa, sekä joukkona havaitsemaamme ongelmaa ei voida kuitata vain toteamalla "Ikävä, että SINULLA on tuollainen kokemus, vaikka parhaansa kaikki yrittää". Me haluamme tähän muutosta.

Siksi ME tarvitsemme 1000 mielen suunnitelman.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *