Pystytkö siihen?

Istumme aulassa ja juttelemme vastaanotolle pääsyä odotellessa. Tunnelma on rento, muistelemme joitakin mukavia asioita. Tilannetta voisi luonnehtia positiivisen neutraaliksi. Sitten meidät kutsutaan sisään. Istumme pöydän ääreen, ja pöydän toiselle puolelle istuu riviin kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa ja sosiaalityöntekijä. Vieressäni istuu heidän asiakkaansa, joka on tuttuni.

Ensimmäinen kysymys muuttaa ilmeen hänen kasvoillaan. Ääni katoaa lähes kuulumattomiin. Vastaus tulee muutamalla sanalla. Huomaan hänen ahdistuksensa, ja kerron asiat joista pitäisi puhua. Hän ei niitä ehkä saisi sanotuksi. Sovimme hänen kanssaan tuosta menettelystä ennakkoon. Olisi tarvetta yleiselle terveystarkastukselle, koska sellaista ei ole tehty vuosiin. Toisena listalla lähete ravitsemusterapeutille. Tiedossa on, että ruokailu on heikonlaista. Kolmentena olimme keskustelleet mahdollisen tukihenkilön järjestämisestä, ja viimeisenä nostan esiin jonkinlaisen mielekkään työpajan järjestelyn sosiaalisena kuntoutuksena.

Hoitohenkilökunta aloittaa tukihenkilöstä. Sen kerrotaan järjestyvän tuetun asumisen muodossa. Tuetusta asumisesta oli jo aiemmin puhetta. Aiempien kokemusten perusteella tuettu asuminen on kuitenkin tarkoittanut kerran viikossa tapahtuvaa siivous- ja ruoanlaittoapua. Joskus siihen on liittynyt myös kaupassa käynti. Syy tähän lopputulokseen on toisaalta ymmärrettävä, johon palaan myöhemmin. Kysyn  sisältääkö se mitään kodin ulkopuolella tapahtuvaa. He kertovat, että ohjaajan kanssa voi käydä myös kahvilla jne. Mietin tämän realistisuutta. Veikkaan sen tässäkin tapauksessa kiteytyvän aiempien kokemusten kanssa samaan linjaan.

Otan esiin terveystarkastuksen. Nyt kysyttäessä hän ei edes muista, että sellaista oltaisiin tehty. Hoitohenkilökunta sanoo, että se kuuluu terveyskeskuksen puolelle. Kysyttäessä ei ole tietoa omasta terveyskeskuksesta, ja ohjeistetaan ottamaan asiasta selvää. Tämän tarina jatkuu niin, että soitin yhdessä hänen kanssaan terveyspalveluiden neuvontaan. Lääkärille ei suoraan pääse, koska tilanteeseen ei liity erillistä oiretta tai ongelmaa. Samassa puhelussa täydennän tilannetta, että myös ravitsemusterapeutti voisi olla tarpeen. Saimme varattua ajan sairaanhoitajalle.

Ravitsemuksesta esitetään kaksi kysymystä: "Syötkö lämpimän ruoan joka päivä?" Vastaus kuuluu lyhyesti yhdellä sanalla - Ei. Toisena kysytään: "Kuinka usein sä käyt kaupassa?" Hetken hiljaisuuden jälkeen sairaanhoitaja kysyy, olisiko kerran viikossa vai kerran kuussa. Kerran kuussa osuu hänen mielestään lähemmäs ja vastaus lukitaan. Totean, että juuri tämän vuoksi ravitsemusterapeutti olisi tarpeen. Tähän kuitenkin hämmästyksekseni todetaan, että sitä voi kysyä terveyskeskuksesta. Pitäisi olla syömishäiriö tai vastaava, jotta se kuuluisi psykiatrian poliklinikalle. Pienenä näpäytyksenä totean, että kyllähän verensokerin heittelyt ja ravintoaineiden saanti vaikuttaa mieleenkin. Lopputuloksena ravitsemusterapeutille ei saa lähetettä.

Pääsemme ehdotukseen työpajaan osallistumisesta sosiaalisena kuntoutuksena. Saadaan lukuisia varmistelukysymyksiä. "Ajatteletko sä pystyväsi siihen? Ookko sä varma, että pystyisit sitoutumaan sellaiseen?" Pidän järjettömänä lähestymistapana kysymyksen: "Ookko sä halukas meneen aikasemmin nukkumaan, kun se sitten haittaa niitä sun tietokoneelta löytyviä sosiaalisia suhteita?" Eikö ennemminkin voisi ajatella, että aikaisemmin nukkumaan meneminen mahdollistaisi oikean elämän sosiaalisten suhteiden rakentamisen?

Mitä käynnistä jäi lopulta käteen? Tuettu asuminen alkaa. Ei tässä vaiheessa enempää. Hoitohenkilökunnan mielestä ei ole hyvä, että elämään tulee kerralla useampi ihminen... Ihminen vai työntekijä? Tuettu asuminen saattaa kaventua aiemmin tuttuun siivous- ja ruoanlaittoapuun. Ne ovat kuitenkin ensisijaisina tehtävinä. Jollei niitä ole tehty, niin ne hoidetaan. Sitten aika onkin loppunut. Tuon perusteella saatetaan myös arvioida toimintakykyä, joka vaikuttaa seuraaviin toimenpiteisiin. Oravanpyörä on valmis.

Käynniin jälkeen ääni alkaa taas kuulua. Kävelemme hetken aikaa, ja sanoja alkaa hiljalleen syntyä normaalisti. Hän ehdottaa syömässä käyntiä. Kuulostaa minusta hyvältä idealta. Ruokaillessa käymme pientä jälkipuintia käynnistä. Keskustelemme erilaisista työpajoista. Peliala kuulostaa hänestä houkuttelevalta, ja ehdotan tutustumista niihin. Jatkamme syötyämme matkaa. Saan järjestettyä pelialan esittelyn, ja kolmesta eri vaihtoehdosta kaksi kuulostaa hyviltä. Sitoutumiskyky kuitenkin arveluttaa. Ymmärrän kyllä miksi. Pelipajat kuitenkin vaikuttavat kiinnostavan kovasti, ja jätämme asian kypsymään.

Ympäri aulatilaa istuu muita nuoria. Liitymme seuraan. Keskustelu kulkee milloin missäkin, ja huomaan parilla muulla nuorella olevan samanlaisia kiinnostuksen kohteita, kuin tällä tutullani. Juttu luistaa. En juurikaan puutu keskusteluun, vaan seuraan sivusta. Lähtiessä totean, että tuntuu ilmeisesti vähän erilaiselta kuin aiemmin. Hän toteaa, että seura tekee ihmeitä - eli tavallisten nuorten seura. Työntekijöiden seura ei ainakaan ole tehnyt samaa, vaan päinvastoin.

Jälleen vanhan lastenkirjan nimeä lainaten, Jos Ville saisi päättää, niin tilanteessa edettäisiin vähän erilailla. Suurimpana ongelmana on elämän kaventuminen tietokoneen sisään. Päivät kuluvat yötä myöten siellä. Normaalit sosiaaliset suhteet puuttuvat. Tilalla on vain työntekijöitä. Työpajatoiminta olisi järkevää, ja on ajatusta mikä voisi olla mieluinen. Oikeasti mieluisan paikan löydyttyä sitoutuminen ei välttämättä ole niin suuri ongelma kuin oletetaan. Tämä ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa listalla hoitoa suunnitellessa. Ensin pitää ns. "saada pää kuntoon", jotta pystyy tekemään. Ehkä tekeminen voisi olla se, joka saa sen pään kuntoon?

1 ajatus aiheesta “Pystytkö siihen?”

  1. Hei,

    eksyin blogiisi Facebookin Eriarvoisuusvarastosta, jonne Matti Rimpelä oli jakanut linkin tähän kirjoitukseen.

    Kiitos tärkeästä kirjoituksestasi! Tiivistät siihen monia sellaisia teemoja, joihin itsekin olen törmännyt sosiaalityöntekijänä. Järjestelmässämme on paljon korjattavaa, samoin asenteissa. Täytyy perehtyä kirjoituksiisi ajan kanssa paremmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *