Työ ja arjen struktuuri

Helsingin Sanomista pisti silmään mielenkiintoinen juttu. Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakasen ajatukset olisivat mielestäni oikeilla jäljillä pohdittaessa myös hoitojärjestelmän solmukohtia. Erityisesti muutama ajatus osuivat mielestäni siihen teemaan varsin hyvin.

Mietitäänpä, millaisessa valossa työ yleensä nähdään, kun henkilön elämässä ja arjessa tulee eteen hankalia tilanteita, joissa ei meinaa pärjätä, ja päädytään hakemaan tilanteeseen ulkopuolista apua. Mistä lähdetään karsimaan ensimmäisenä? Työstä. Mutta samalla taidetaan unohtaa jutussakin mainittu näkökulma, että on työssä paljon muutakin kuin pelkkää kuormitusta ja kielteistä. Työ on merkittävä arjen struktuuria luova seikka. Arjen struktuuri taas on hyvinvoinnin kannalta tärkeää.

”Ensinnäkin puhe oli niin kielteistä. Puhuttiin vain riskeistä, oireista, stressistä, työuupumuksesta, sairaspoissaoloista ja niin edelleen. Työterveyslaitoksen nimi olisi hyvin voinut olla vaikka Työsairauslaitos”, Hakanen vitsailee.

Tämä näkökulma on kuin suoraan psykiatrian palveluista. Puhutaan mistä tahansa edellä mainitusta, työn pois jättäminen sairausloman muodossa on ensisijainen ratkaisu. Päädyttiin sitten töistä tai koulusta ulos sairausloman vuoksi, sillä on ilman muuta arjen struktuuria hajottava vaikutus.

Tästä kulkeekin näppärä aasinsilta kirjaan Kodin arki (2009), joka lähestyy arjen merkitystä kotitalouden tutkimuksen ja opetuksen näkökulmasta. Sieltä pieni lainaus:
”Arjen perusrakenteen tulisi olla kunnossa ja riittävän toimiva ennen kuin lähdetään ratkomaan muita elämänhallinnallisia ongelmia. Jos arjessa ei ole olemassa minkäänlaista struktuuria, on elämä helposti kelluvaa ja ennakoimatonta tilanteesta toiseen ajelehtimista. Kun arkeen luodaan selkeä rakenne, myös muut elämänalueet löytävät paikkansa arjen kuvioissa. Usein uupuneelle nimenomaan arjen pyörittäminen tuntuu ylivoimaiselta: voimavaroja ei yksinkertaisesti ole ruoan laittamiseen tai siivoukseen, koska ihminen on käpertynyt itseensä ja voimat menevät selviämiseen.”

Tämän ajatuksen johdattamana voidaan miettiä, väheneekö arjen kuormitus siinä vaiheessa, kun sairauslomalla vähennetään arjen struktuuria. Joskus se voi olla lyhytaikaisesti tarpeen, mutta valitettavan usein mielenterveyssyistä johtuvat sairauslomat harvoin jäävät kovin lyhyiksi. Kodin arki -kirjan kuvaus ”elämän kelluvuudesta ja tilanteesta toiseen ajelehtimisesta” kuvaa mielestäni erittäin hyvin kokemuksiani sairauslomalla / kuntoutustuella olosta. Hieman toisella tapaa ilmaisten: elämä siirtyy tuuliajolle, jolla ei ole selvää suuntaa. Samaan aikaan työhön tai opintoihin paluu nähdään poikkeuksetta diagnoosin kannalta riskitekijänä, eikä milloinkaan hyvinvointia tukevana seikkana.

”Toinen Hakasta hämmentänyt asia oli, että työn ja muun elämän vuorovaikutusta tutkittiin kovin vähän.”

Tämäkin sopii erinomaisesti mielenterveyspalveluihin. Diagnoosin saatua ja sairauslomalle jäätyä työn korvaa potilaan arki (toimintaa tai toimimattomuutta ja syntyneitä tunteita tulkitaan diagnoosin näkökulmasta), johon psykiatrian palveluissa keskitytään, ja tuo ”muu elämä” olisi ehkä konkreettisesti arjen tapahtumia ja struktuuria. Arjen tapahtumat ja struktuuri kovin harvoin ovat diagnoosin kannalta oleellisia (tai ainakaan niitä ei osata nähdä niin), vaikka toipumisen kannalta ovatkin monesti ensisijaisia. Toisaalta myös arjen struktuurin puute jäsentyy noissa tilanteissa helposti esimerkiksi masennuksen oireeksi, eikä niillä nähdä edes ylläpitävää vaikutusta tilanteessa.

Jutusta löytyy myös hieman eri sanoin kuvaten asia, jota olen miettinyt vaihtoehdoksi mielenterveyssyistä johtuville sairauslomille: työn tuunaus.
”Myös niin sanottu työn tuunaus eli mahdollisuus muokata työtä itselle sopivammaksi lisää työn mielekkyyttä. Useilla työpaikoilla asioihin on herätty.”
Tällä tapaa henkilö säilyisi kiinni työn luomassa arjen struktuurissa, ja vältytään päätymästä kuvaamalleni tuuliajolle. Kun työ on mielekästä, silloin se ei tunnu mitenkään epämiellyttävältä. Työtäni Ohjaamolla kuvasin niin, että se tuntui enemmänkin harrastukselta kuin työltä. Välillä viikonloppuna odotin, että olisipa jo maanantai, jotta pääsen töihin. Ehkä tämä oli sitä ”työn imua”, josta Hesarin jutussakin puhutaan.

Näistä herää sellainen ajatus, että kuinkahan hyvin näkökulma työn hyvinvointivaikutuksista mahdetaan ymmärtää esimerkiksi sairauslomalle kirjoittaessa. Jos mietin käsittelemääni Feeniks-tutkimuksen aineistoa, tuntemiani henkilöitä tai omaa historiaani, niin työ nähdään uupumiseen liittyen ainoastaan negatiivisena asiana, joka tässäkin jutussa tuli ilmi.

Jatkan hieman ajatusta esimerkillä. Arjessa eteen tulee ongelmia, ja ihminen päätyy hakemaan ulkopuolista apua. Ensimmäisenä jätetään työ pois arjesta, jolla on arjen struktuuria hajottava vaikutus. Kodin arki -kirjassa kuvattiin hyvin, mitä struktuurin puuttuminen vaikuttaa (arjesta tulee kuormittavaa). Tämä taas tulkitaan diagnoosin kannalta riskitekijäksi, eikä missään nimessä kannattaisi edes miettiä töihin paluuta, kun se hajonnut arkikin tuntuu kuormittavalta. Sairauslomaa jatketaan ja hajonnut arki on uusi normaali. Jäädään odottelemaan milloin hajonnut arki ei tuntuisi enää raskaalta - joka valitettavan harvoin yhtäkkiä mystisesti muuttuu.

Nykyisin ensisijainen toimintamalli on erkaannuttaa töistä tai opinnoista, mutta samaan aikaan ei ymmärretä tämän vaikutusta arjen struktuuriin ja edelleen arjen kuormittavuuteen. Tuossa vaiheessa tulkinta on jo irrotettu ihmisen arjesta, ja kaikki negativiinen nähdään vain diagnoosin – eikä arjen hajomisen – syynä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *