Vielä yksi sivu..?

Olin varttunut 29-vuotiaaksi lukematta yhtään kirjaa. Oli toki yrittänyt, mutta kokemus oli ollut aina sama: "Muutaman sivun jälkeen alkaa kirjaimet viliseen silmissä." Keskittyminen herpaantui pahasti muutaman sivun jälkeen.

Toki olin lukenut puhelimen näytöltä selannut uutiset parikymmentä kertaa päivässä läpi ja lukenut yhtä sun toista tavanomaista. Muutaman tiedeartikkelinkin silloin sun tällöin, mutta ei kirjoja.

En ole koskaan pitänyt kirjojen lukemista mitenkään mielekkäänä. Kouluaikana en kokenut sitä tarpeelliseksi, kun näkömuisti ja puhelahjat riittivät. Muistan jonkin esitelmän vetäneeni koko kirjaa lukematta saaden siitä arvosanan 7. Se riitti minulle, kun ottaa huomioon esitelmän valmistelun. Se tarkoitti käytännössä sitä, että pyysin opettajalta kalvon tunnin alussa, johon kirjoitin kappaleiden otsikot itselleni muistilistaksi. Sisällön runoilin päästäni otsikon perusteella.

Viime syksynä kuitenkin luin elämäni ensimmäisen kirjan. Päädyin keskustelemaan köyhyydestä erään professorin kanssa ja hän antoi luettavaksi englanninkielisen kirjan "Poverty Safari". Se kertoi brittiläisestä Glasgown slummissa eläneestä nuoresta miehestä, joka kuvaili lapsuuttaan ja nuoruuttaan eri näkökulmista. Hän oli toiminut tietynlaisena kansalaisaktivistina puolustaen työväenluokkaa. Kirjan nimi tulee dokumentista, jota kirjan kirjoittaja kritisoi kovasti. Dokumentin tekijä oli asunut materiaalia varten muistaakseni kuukauden tai pari tuolla pahamaineisessa slummissa. Kirjan kirjoittaja hämmentyi nähdessään dokumentin tekijän pelokkaana ja haavoittuvaisena paneelikeskustelussa, joka järjestettiin dokumentista nouseen kohun vuoksi. Se sai hänet näkemään dokumentin tekijän ihmisenä.

Kirja itsessään ei ollut mieleeni, mutta otin sen haasteena. Lueskelin sivu sivulta bussimatkojen aikana töihin kulkiessa. Lukeminen ei ollut mukavaa, mutta luin loppuun kun olin ottanut haasteen vastaan. Jatkeeksi ehdotettiin Mathias Rosenlundin teoksia Vaskivuorentie 20 ja Kuohukuja 5. Niiden kanssa opin miten kaunokirjallisuutta luetaan. Olin aiemmin lukenut kaiken tarkasti sanasta sanaan tottumuksesta tieteiskirjallisuuden lukemiseen. Luin molemmat parin päivän bussimatkojen aikana, mutta en voinut edelleenkään sanoa sen olleen kiinnostavaa. Sain kirjat käteeni ja ajattelin lukaista pois. Opin ainakin kaunokirjallisuuden "lukutekniikkaa", vai miksikä sitä nyt kutsutaankaan.

Vaskivuorentie 20 ja Kuohukuja 5 välissä oli pieni tauko. Näistä ensimmäisen koin valitusvirreksi tunteista, joita rahattomuus voi herättää. Sen olisi voinut tiivistää muutamaan lauseeseen, eikä kirja antanut minulle mitään uutta. Sen vuoksi lykkäsin Kuohukuja 5:n lukemista, joka oli kuitenkin parempi. Siinä kuvattiin enemmän elävää elämää sellaisena kuin se käytännössä voisi olla, joskaan en kokenut saavani siitäkään mitään erityistä syytä jatkaa kirjojen lukemista.

Luin sattumalta Tekniikan Maailmasta jutun Stephen Hawkingin kirjasta Ajan lyhyt historia. Siitä todettiin "Valistunut maallikkolukija pysyy kohtalaisesti kärryillä noin sivulle 53 asti." Minua jäi askarruttamaan kysymys, mitä sellaista siellä voi olla, että niin aikaisessa vaiheessa pudottaa kärryiltä. Kävin ostamassa kyseisen kirjan viime viikon torstaina, ja luin sen tänään bussimatkalla loppuun. Kirja herätti hämmennystä, sillä outo tunne valtasi minut lukiessani. "Jos lukisin vielä yhden sivun..." Uusi ajatus, joka jäi mieleeni pyörimään. Ensimmäisen kerran koin kirjan lukemisen niin kiinnostavaksi, että aloin ajatella, minkä kirjan lukisin seuraavaksi. Haluan kuitenkin tekstin antavan minulle jotain uutta, jota en ole osannut ajatella. Se oli juurikin se asia, mikä sai seuraavan sivun kiinnostamaan.

Olen oppinut parin viime vuoden aikana paljon uusia asioita. Viimeisimpänä kirjan lukeminen, jonka voin ja osaan tehdä. Rivit eivät puuroudu silmissä, erotan kaunokirjallisuuden ja tiedekirjallisuuden lukutekniikan. Nyt neljä kirjaa luettuani herää kysymys, mitä seuraavaksi? Minussa on herännyt halu lukea kirjoja, jota en osannut ikinä ajatella vielä vuosi sitten. Osaisikohan joku vinkata jotain seuraavaksi harjoiteltavaksi?

4 ajatusta aiheesta “Vielä yksi sivu..?”

  1. Exuperyn Pikku Prinssi. Aikuisille tarkoitettu lastenkirjalta näyttävä filosofinen opas.

  2. Kiitos tästä blogista! Kun ysut mitä lukea seuraavaksi, tekee mieli kysyä tarkemmin mitä sellaista haluaisit lukea jota et ole kohdannut aiemmin. Maailmasta, eri kulttuureista, kehityksestä? Ihmisten sisäisestä pohdinnasta ja ajattelusta? Siitä mitä ihmiset elämästä oppivat, oivalluksista? On aina vaikea toivoa jotain mistä ei tiedä, ja sitä kiinnostavampaa löytää… Toivon sinulle upeita lukuhetkiä!

    1. Moi.
      Tässä vaiheessa oon avoin lähes kaikelle. Tuollainen autofiktio ainakaan tähänastisella suunnalla ei ole antanut minulle uutta, jonka vuoksi olen kokenut sellaisen turhauttavana. Olen kuullut sanonnan “kaikkea pitää kokeilla” ja olen nyt kirjojen suhteen sellaisen äärellä. Olen saanutkin nipullisen kirjavinkkejä, joihin olisi tarkoitus tutustua kirjastossa poiketessani.
      Sen osaan erikseen sanoa, että tietokirjallisuus on tähän asti ollut mieluisinta.

      1. Ian McEwan Makeannälkä. Myös muut hänen teoksensa ovat itselleni olleet nautittavia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *